Home > EduFinland > SL Perusteiden kurssit täyttyvät

SL Perusteiden kurssit täyttyvät

March 24th, 2009

SL Perusteiden kursseille on ilmoittautunut jo runsaasti innokkaita osallistujia. Tälle ensimmäiselle kierrokselle olemme päättäneet asettaa osallistujien maksimimääräksi 15.

Ensimmäinen koulutustilaisuus tämän viikon torstaina (Rakentamisen alkeet) on jo täynnä, joten kyseiselle kurssille ei enää oteta vastaan ilmoittautumisia.

Toiselle kurssille (Skriptauksen alkeet) on muutama paikka jäljellä. Myös toinen kurssi (Skriptauksen alkeet) on nyt täynnä.

Kahdelle viimeiselle kurssille (Rakentamisen jatkokurssi ja Skriptauksen perusteet ohjelmoijille) on noin 5 paikkaa kummallekin vapaana. Myös kaksi viimeistä kurssia tällä ensimmäisellä kurssikierroksella ovat täyttyneet, joten näillekään kursseille ei enää mahdu mukaan.

Koko koulutuspaketti tullaan järjestämään lähiviikkoina uudelleen, jotta ne jotka eivät nyt kursseille mahdu, tai eivät aikataulusyistä pääse osallistumaan - voivat osallistua koulutukseen myöhemmin. Myös aikataulun pyritään toisella kierroksella suunnittelemaan niin, että se tarjoaisi mahdollisuuden osallistumiseen niille, joille ei tämänkertainen aikataulu sopinut. Kurssien uusintakierroksesta ja tarkemmasta aikataulusta tullaan tiedottamaan lähiviikkoina.

Edit: Skriptauksen alkeet kurssi myös täynnä. … 26.3. Kaikki kurssit täyttyneet, ilmoittautumiset suljettu.

casedirval EduFinland

  1. No comments yet.
  1. No trackbacks yet.